Miksi OP Kuhmo liittoutuisi Ylä-Savoon?

 


Kainuun Sanomat uutisoi 28.2. OP Kuhmon sulautumissuunnitelmaa Ylä-Savon osuuspankkiin otsikolla ”Yllätysliike”. Minua tämä hanke on myös koko Kainuun kannalta mietityttänyt. Teen tässä oman arvioni em. lehtijutun, sulautumissuunnitelman sekä osuuspankkien taloustietojen pohjalta maakunnallisesta näkökulmasta. Sen mukaan Kuhmon osuuspankille parempi ja turvallisempi vaihtoehto olisi maakunnallinen OP Kainuu.


                        Kuva: OP Kuhmon uusi toimisto on rakenteilla (kuva: Pentti Malinen)

Miksi OP Kuhmo ei jatka itsenäisenä?

OP Kuhmolla on välttämätön tarve liittoutua eli käytännössä sulautua johonkin toiseen osuuspankkiin. Syy on se, että Euroopan Keskuspankki (EKP) velvoittaa jokaisen toimiluvallisen Osuuspankin järjestämään luottohallinnon itsenäisesti vuoden 2026 loppuun mennessä. Tätä eivät enää pienehköt pankit itsenäisesti pysty toteuttamaan. Asia ei vielä ole akuutti, mutta kiireellinen.

Mihin suuntaan liittoutua?

Toinen kysymys on mihin pankkiin OP Kuhmo sulautuisi ainoani pienenä osuuspankkina Kainuussa. Toukokuun alussa Kainuussa toteutui fuusio, jossa kaksi osuuspankkia sulautui OP Kainuuseen. Helmikuun on 28. päivänä OP Kaskimaa suunnitelma julkistettiin, jossa OP Kuhmo sulautusisi vuoden lopulla Ylä-Savon osuuspankkiin, pankin nimeksi tulisi OP Kaskimaa. Käy ilmi, että OP Kuhmo on neuvotellut viimevaiheessa vain Ylä-Savon suuntaan. Pankkien puolelta ei haluta yrityssalaisuuksiin vedoten avata ratkaisuun vaikuttaneita perusteita, vaikka ne varmaan minun lisäksi monia asiakkaita kiinnostaa niin Kuhmossa kuin muualla Kainuussa.

Tein oman vertailun tilastofaktojen perusteella Kuhmon vaihtoehdoista: fuusioista OP Kainuun tai OP Kaskimaan. Kuten taulukosta ilmenee kaikkien keskeisten tunnuslukujen perusteella OP Kainuu olisi Kuhmolle vahvempi kumppani. Näin ollen Kuhmon pankin johdossa tehdyllä esityksellä täytyy olla, erittäin painavat muut perusteet, jotka siis tulevat vain pankin omien päättäjien tietoon.

Taulukko. OP Kuhmon kaksi fuusiovaihtoehtoa

2024

2024

Vuoden 2024 tilinpäätöstiedoista summatut tiedot

Kriteeri

OP Kuhmo

OP Ylä-Savo

OP Kainuu

OP Kainuu+Kuhmo

OP Kaskimaa

Jäseniä

6537

24337

35675

42212

30874

Asiakkaita

10107

30689

53836

63943

40796

Henkilökunta

14

54

81

95

68

Tase (1000 eur)

270128

932708

1533359

1803487

1202836

Liikevoitto (1000 eur)

3185

11576

27496

30681

14761

Ydinpääoma, CET1 (1000 eur)

51277

175733

243836

295113

227010

Maks. yhteisövero (1000 eur)

389

2192

4882

5271

2581

 Miten käy Kuhmon yhteisöverotuoton?

Kuhmolainen -lehden jutussa 7.3. kerrottiin hankkeen saamasta palauteryöpystä, jossa yksi keskeinen kysymys on ollut yhteisöverojen suuntautuminen jatkossa. Tarkastelemani osuuspankit ovat sijaintipaikkakuntiensa suurimpia yhteisöveron maksajia. Pankin vastauksessa aivan oikein todetaan, että yhteisöverotuottoa OP Kaskimaan toiminnasta tulisi Kuhmoon. Yhteisöverosta 2/3 menee valtiolle ja loput jakaantuvat monipaikkaisen yrityksen tapauksessa toimipisteiden sijaintikuntiin niiden henkilökuntamäärien suhteessa. Laskelmani osoittavat, että vuoden 2024 lukujen perusteella Kuhmoon tulisi OP Kainuu -fuusion ansiosta noin 100 000 euroa enemmän yhteisöverotuottoa. Tämä selittyy OP Kainuun suuremmalla liikevoitolla ja yhteisöverolla.

Vakava päätös

Valitettavasti nyt on kyse peruuttamattomasta rakennemuutoksesta. OP Kuhmon pääoma sulautuu uuteen pankkiin ja vahvistaa sen toiminta-alueen asiakkaiden palveluja. Sulautuminen OP Kainuuseen on oma toiveeni, koska silloin Kuhmossa kerrytetty pääoma vahvistaisi maakunnallista pankkiamme.

 Pentti Malinen


Lähteitä:


Mielipidekirjoituksia:



Palauteryöppy (Kuhmolainen 7.3.2025):

https://sso.worldoftulo.com/identify?t=eyJ0eXAiOiJKV1QiLCJhbGciOiJIUzI1NiJ9.eyJjaWQiOiI2M2YzMjk4N2NhOTZkNjliMDZiNjFjMGUiLCJpc3MiOiJoaWxsYSIsImF1ZCI6InB3LXNzbyIsIm5iZiI6MTc0NTQ5NDY4NCwiZXhwIjoxNzQ1NDk0NzQ0LCJpYXQiOjE3NDU0OTQ2ODR9.9HwEVX-YfOKTtyeM3HdI5wQACPkOZbZgXCSgFl5p-HI&r=https%3A%2F%2Fwww.kuhmolainen.fi%2Fartikkeli%2Fkysyimme-palauteryoppy-op-kaskimaasta-miten-kuhmon-osuuspankki-vastaa

Riemuylioppilas Pentti Malisen puhe sankarihaudoilla 31.5.2025

   H yvät kuulijat, uudet ylioppilaat, opettajat ja riemuylioppilaat, Olemme paikalla, joka todistaa Kuhmon ja Kainuun erityistä asemaa raja...